Yhdessäoloa

Linnunlaulu on täydellinen paikka kokoontua läheistesi kanssa!

Voitte rentoutua yhdessä esimerkiksi yhteisen joogatunnin tai sointukylvyn merkeissä ja sen lisäksi nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta Linnunlaulun viihtyisässä tilassa.

Tilan vuokrahinta on 25 € / tunti. Varaathan riittävästi aikaa valmisteluille sekä tavaroiden paikoilleen laittamiseen.

Huom. Tila soveltuu parhaiten enintään 12 henkilön ruokailuille ja illanvietoille. Isommalle porukalle saa järjesteltyä salin puolelle pöydät ja tuolit tarpeen mukaan.

Tunnelmaa voi luoda esimerkiksi led-kynttilöillä ja kauniilla taustamusiikilla.

Herkut saa paikalle monella eri tavalla oli kyse sitten illanistujaisista joogalla tai päivätreffeistä kaveriporukalla. Linnunlauluun voi tuoda mukanaan omat ruuat tai leipomukset tai ne voi myös tilata vaikkapa lempikahvilasta tai ruokakuljetussovelluksella paikan päälle toimitettuna. Kahvit ja teet voi keittää itse. Ruokailuastioita löytyy noin 12 henkilölle. Linnunlaulun keittiön varusteisiin kuuluvat jääkaappi, mikroaaltouuni ja sekä teen- että kahvinkeitin termoskannuineen. Myös tarjoiluastioita löytyy jonkin verran. Huomioithan, että käytetyt astiat tiskataan itse käsin.

Meidän kauttamme saat myös hyvinvointiluennot- ja workshopit valitsemastanne teemasta. Tiedustele lisää, jos kaipaat ohjelmaa yhteiseen kokoontumiseenne!

Scroll to Top