ÄLÄ HYVÄKSY TÄTÄ, TULI VAHINGOSSA VÄÄRÄ PÄIVÄ Hengityksen voima -kurssi

ÄLÄ HYVÄKSY TÄTÄ, TULI VAHINGOSSA VÄÄRÄ PÄIVÄ Kurssilla opit, miten moneen asiaan hengitys vaikuttaa ja miten voit itse vaikuttaa hengitykseesi niin, että koko hyvinvointisi paranee.

Joogassa hengitys on ikiaikainen aihe, ja joogaharjoitus tarjoaa lukuisia käytännöllisiä keinoja hyvän hengittämisen edistämiseksi. Joogaperinteessä hengitykseen liittyy kuitenkin myös paljon muuta, kuin vain ihmisen hengityselimistöön liittyvät toiminnot. Kurssilla tarkastellaan eri käsityksiä hengityksestä, nostetaan esiin keinoja hyvään ja monipuoliseen hengitykseen sekä keskustellaan hengityksen laajemmista ulottuvuuksista.
Pranayama eli hengityksen avulla tehtävät joogaharjoitteet on kautta aikojen nähty tärkeimpänä joogan muotona. Ilman hengittämistä emme olisi olemassa. Jo viiden minuutin tauko hengittämisestä on hengenvaarallista, mikä kertoo siitä, kuinka tärkeä osa hyvinvointiamme hengitys on. Joogassa nähdään, että hengitys on avainroolissa ihmisen energiasysteemin säätelyssä ja hengityksen avulla elimistö voi myös ratkaista epätasapainon tiloja.

Se miten hengitämme vaikuttaa hyvinvointiimme ja koko olemukseemme, ja hengityksen korjaaminen lieneekin edullisin ja toimivin tapa edistää kenen tahansa terveyttä. Shaktajooga tarjoaa tähän hyvät ja helposti omaksuttavat välineet. Kurssilla opit, miten moneen asiaan hengitys vaikuttaa ja miten voit itse vaikuttaa hengitykseesi niin, että koko hyvinvointisi paranee.

Kurssi sopii niin ensikertalaisille kuin kokeneemmille joogeille. Aiempaa joogakokemusta ei tarvita. Joogamaton saat tarvittaessa lainaan salilta. Kurssin ohjaajana toimii Shakta Joogakoulun opettaja Suvi Hanste.

Katso lisätiedot ja ilmoittaudu: SHAKTA.FI/PORVOO

Scroll to Top